zVanha Historiaa

Lippukunnan historiaa 1984-1994

Ajatus partiotoiminnan viriämisestä Jämijärvelle oli itänyt jo pitkään. Aloitekykyisten, innokkaitten ja ennen kaikkea sisukkaitten aikuisten ja nuorten iskujoukko teki mahdottomalta tuntuneesta ajatuksesta totta. Innokkaimmat olivat antamassa partiolupaustaan Jämijärven kirkossa heinäkuun alussa vuonna 1984. Kylmä suihku ryöpsähti kuitenkin niskaan lippukunnan ensimmäisellä kesäleirillä. Teltat lainehtivat rankkasateessa, ja vettävaluvat leireilijät saivat öisen taksikyydin kotiin. Sade ei saanut sammutettua roihuavaa halua jatkaa partiointia Jämijärvellä. Epäilykset haihtuivat vähitellen, ja perustava kokous lokakuun yhdeksäntenä vuonna 1984. Lippukunnan johtajaksi valittiin Heikki Rantasalo, joka kunnioitettavalla uurastuksellaan mahdollisti partiotoiminnan alkamisen ja kehittymisen kunnassamme. Muut perustajajäsenet ovat Tarja Ruokola, Ulla Tasala ja Juhani Viilo. Toiminta aloitettiin tyhjästä, vaikka saimmekin korvaamatonta apua naapurilippukunnistamme. Syksyllä koulutettiin johtajistoa, ja saatiin viikoittaiset vartio- ja laumaillat toimimaan. Varsinainen esiinmarssi miilunvartijoille oli itsenäisyyspäivän kynttiläkulkue keskustasta sankarihaudoille. Kulkueesta on tullut lippukunnallemme jokavuotinen perinne. Alusta alkaen lippukunta on järjestänyt erilaisia tempauksia muitten paikallisten nuorisojärjestöjen kanssa Seuraavana vuonna toiminta alkoi vakiintua. SP:n 75-vuotisjuhlaa vietimme omin voimin ja teimme myös suurrynnäkön Helsinkiin. Omasta juhlasta lähdimme kurkkua myöten kakutettuina, valtakunnallisista tilaisuuksista muuten vain virkistyneinä. Sysäyksen toimintaan antoi Jämin suurleiri Miilu -85, jonne Miilunvartijat lähetti leiriläisiä ja valmisti tuohilippoja. Jäsenmäärä kasvoi edelleen, ja aloimme kerätä rahaa kesäistä lapinretkeä varten talkoovoimin. Kevät oli haravoiden, harjojen, polttopuiden, mainoslehtisten, hien ja rennon talkoohengen aikaa. Työ tuotti tulosta. Juhannuksen tienoilla suuntasi linja-auto nokkansa kohti Utsjokea sisällään 33 partiolaista kimpsuineen Viikon aikana vaelsimme Tenojoella, valloitimme Ailigastunturin pistäydyimme Kevon kansallispuistossa, keräsimme simpukoita Jäämeren rannalta, kahlasimme joen yli ja ennen kaikkea tutustuimme luontoon, toisiimme ja itseemme. Sairastumisilta ei vältytty tälläkään retkellä. Moni sai diagnoosiksi kulkutaudin nimeltä Lapin hulluus, johon hoidoksi pätee ainoastaan aktiivinen retkeily. Sairastapauksia lähdimme hoitamaan jo seuraavana kesänä, kun lippukunta teki vaellusretken Kuusamoon. Porukka heitti rinkat selkään ja taivalsi neljän päivän reitin yhdessä miljoonien pikkuystävien kanssa, itikka-aika oli näet parhaimmillaan. Lopun aikaa vietimme mökkeillen ja retkeillen. Välillä kaivoimme linja-auton ylös suosta, ja taas mentiin. Viemisiksi kotiin saimme rakkojen ja märkien pyykkien lisäksi rinkallisen mahtavia elämyksiä. Viikoittaiset lauma- ja vartioillat, retket, kolehdinkerääminen ja erilaiset tempaukset seurasivat toisiaan. Johtajatilanne parani kun mukaan saatiin uusia innokkaita ja johtajistoa koulutettiin. Kesän -88 kohokohta oli lippukunnan oma leiri Mielahdessa, jossa suursuosion saavutti laudasta, pressuista ja kivistä kyhätty leirisauna. Saunominen, uiminen, ruokailu, partiotaidot ja yleinen partiohauskanpito vuorottelivat. Jotkut kuluttivat aikaansa jopa nukkumiseen. Syksy vierähti kokoustellen, retkeillen, kolehtia keräillen, riihitellen ja kisaillen, unohtamatta tietenkään lupauksenantotilaisuutta ja itsenäisyyspäivän kynttiläkulkuetta. Vuoden -89 päätapahtuma oli Karhu-leiri, joka pidettiin Niinisalon kankaalla. Läsnä oli myös viisitoista miilunvartijaa Samaan aikaan oli lippukuntamme vieraina itävaltalaisia partiolaisia. Perinteisellä Mielahden kesäleirillä telttasauna kohosi jo rutiinilla. kevätkatselmuksessa Raumalla lippukuntamme työmyyrä ja ideoitsija Virpi Viilo palkittiin toisen luokan Mannerheim-soljella. Uusi vuosikymmen alkoi vireänä jäsenmäärän yhä kasvaessa. Kotkat-vartiolaiset osoittivat olevansa todellisia miilunvartijoita valmistamalla retkellään kahdeksan litraa tervaa. Kesäleiriin oli ujutettu toisen luokan loppututkinto. Muisto yöpymisestä siskonpetissä kuusenlatvoja tähystellen ei hevillä katoa riihittäjien mielestä. Karhu-leirin kokeneina lähdimme mieli avoinna ammentamaan kokemuksia Tervas -90 -suurleirille. Elimme yli kolmentoistatuhannen muun partiolaisen kanssa hetkiä, joita ulkopuolinen voi vain arvailla. Seuraavan lapinretken päätimme viettää ilman ininää ja paukamia. Kesäkuun ensimmäisellä viikolla vuonna ?91 pakkautui linja-auto täyteen sinihuivisia kohteenaan Inari. Tukikohtanamme oli idyllinen tukkikämppä Alttojärven rannalla, josta käsin teimme päivä- ja yöretkiä. Seikkailimme Luttojoessa uiden, kahlaten, A-pukin kanssa, ja hurjapäisimmät jopa laskivat koskea tukkilautalla. Äkkirikastumisen toivossa vierailimme Tankavaaran kultamuseossa, jossa saimmekin huuhtoa kultaa ihka oikeasti. Keskiyön aurinko, Lapin taika ja tiivis yhteishenki tarjosivat kullanarvoisia elämyksiä. Muistelemispäivänä VJ-neuvosto tempaisi järjestämällä vartiolaisille ohjelmallisen illan rastipolkuineen ja näytelmineen. Maaliskuussa järjestimme lippukunnan yöretken lapinmuisteloiden merkeissä. Isommat partiolaiset perehtyivät yösuunnistukseen kelmeässä kuunvalossa. Kesällä sudenpennut matkasivat Kokemäen Pitkäjärvelle Nalle-leirille. Sieltä he saivat tärkeää leirikokemusta tuleviin koitoksiin. Mielahden kesäleirillä pääsivät isommatkin telttailemaan. Lippukunta lähetti paikkakunnan Visa~kisaan kaksi joukkuetta, joista nuorten joukkue selviytyi aluekilpailuun. Koloon saatiin uutta ilmettä uusimalla kalustoa ja rakentamalla lisää hyllyköitä. Talkoohenkeä tarvittiin jälleen. Vuosi -93 sujui näennäisen rauhallisesti lauma- ja vartioiltojen, retkien ja tempeusten merkeissä. Kesäleiriltä vartiolaiset tekivät erähenkinen syrjähypyn Voistetunjärvelle. Vuosi alkoi jo enteillä paranevat kilpailumenestystä piirin partiotaitokilpailuissa Lippukunta sai järjestettäväkseen peikkoaiheiset sudenpentukilpailut toukokuussa -94. Toimitsijatehtäviin oli melkeinpä tunkua. Kolme vuotta oli kulunut edellisestä pohjoisen matkasta. Juhlavuoden kunniaksi lähdimme Kittilään. Isommat vaelsivat Pallas-Hetta -reitin, ja nuoremmat tekivät päiväretkiä. Lippukuntamme lyhyen historian päätapahtumiksi nousevat lapinretket ja leirit. Tärkeintä on kuitenkin ollut toiminta laumoissa ja vartioissa. Mitä enemmän räntäsadetta, lakoavia laavuja ja pohjaanpalanutta kaurapuuroa sitä paremmalta tuntuvat leppeät tuulet, ystävyys ja onnistumisen kokemukset.

Sara Taitto